Emansipaatiosta ja voimaantumisesta

Kaikilla meillä kirjastolaisilla on ainakin jonkinlainen käsitys siitä, mitä kirjastojärjestelmämme tekee. Nykyään käytössä oleviin ns. integroituihin kirjastojärjestelmiin on koottu samaan ohjelmistoon suuri joukko kirjastoammattilaisen arkeen liittyviä toimintoja. Aineisto- ja asiakasrekisterit sekä lainauksenvalvonta ovat näistä päällimmäisimmät, mutta sama järjestelmä pitää tyypillisesti kirjaa myös hankinnoista, aineiston käytön tilastoinnista ja niin edelleen.

Integroitu kirjastojärjestelmä tai siihen tiukasti nivottu ohjelmamoduuli vastaa myös näyttöluettelostamme (joka on kyllä karsea sana, tarkoitan sillä aineistoluetteloa/OPACia/aineistorekisteriä/whatever). Näyttöluettelo tekee kaikenlaista tärkeää; ensisijaisesti se on asiakkaiden ja henkilökunnan ikkuna aineistoon, mutta myös kirjaston kasvot ja brändi sekä tiedotuskanavakin. Personointi tekee siitä asiakkaan ”minun kirjastoni”.

Kirjastojärjestelmiemme tuottamat web-palvelut jättävät kuitenkin melkoisesti toivomisen varaa, eivätkä ole ollenkaan seuranneet muuta verkon kehitystä. Enkä tässä nyt edes tarkoita mitään ihmeellisiä web 2.0 -ominaisuuksia vaan ihan tavallisia kehityskulkuja webin viisitoistavuotisen historian aikana.

Tämän kirjoituksen aihe ei suoranaisesti ole näyttöluetteloidemme parjaaminen. Ne ovat kuitenkin siinä mielessä mielenkiintoinen pohdinnan kohde, että ihmisten saatavilla olevat verkkopalvelut ovat kehittyneet huimasti eikä ole syytä epäillä että trendi olisi laantumaan päin. Nykyaikaisessa webissä on paljon mahdollisuuksia, joilla kirjaston verkkosivuja voisi parantaa. Paineita kirjaston keskeisimmän verkkopalvelun kehittämiseen siis on. Ajatuksia tietenkin vyöryy pitkälti jenkeistä, jossa kirjastolaiset itse kirjoittelevat aktiivisesti verkkoon länsimaiden yleiskieleksi englanniksi ja josta suuret kirjastojärjestelmätoimittajatkin ovat peräisin. Siellä kirjastolaiset myös itse ohjelmoivat. Toimeen on kuitenkin tartuttu lähempänäkin, erityisesti aina yhtä hilpeät naapurimme ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat kunnostautuneet.

Järjestelmätoimittajat eivät ole kirjastolaisten muutoshimoihin vastanneet. Internetin aikakaudella kirjastolainen ei kuitenkaan ole yksin, vaan juttu- ja työkavereita on helppo löytää oman ammatillisten ja maantieteellisten piirien ulkopuolelta. Tietokoneet eivät ole mitään pelottavia moolokkeja joiden hoitamiseen tarvitaan armeija tärkeän näköisiä insinöörejä ja kirjastojärjestelmät ovat loppujenlopuksi sangen suoraviivaisia ohjelmistoja. Suurelle joukolle ihmisiä internet on työympäristö ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittämisessä se on ollut omiaan. Ohjelmistokehitys ja internetin itsensä muotoutuminen ovatkin monella tapaa nivoutuneet toisiinsa.

Kirjastolaisten omista piireistä on syntynyt muutamia tuotteita, jotka pyrkivät erityisesti näyttöluettelojen parantamiseen sekä toiminnallisesti että arkkitehtuurisesti. Puhutaan uuden sukupolven näyttöluetteloista, discovery interfaceista tai discovery layereista. Osa on lähinnä todistuksia siitä mikä on mahdollista, osa taas on päätynyt tuotantokäyttöön. Tämä on selvä viesti tyytymättömyydestä nykyisiin tuotteisiin sekä niiden kehitystapoihin ja kertoo myös siitä, että kirjastolaiset pystyvät itse suunnittelemaan ja toteuttamaan ratkaisuja näkemiinsä tarpeisiin. Pari varteenotettavaa, kokonaista kirjastojärjestelmääkin on olemassa, mutta niistä lisää toiste.

Integroidut kirjastojärjestelmät ovat nimensä mukaisesti monoliittisia, joten niiden arkkitehtuuri ei varsinaisesti tue yksittäisten toimintojen (siis esim. näyttöluettelon) irroittamista omiksi moduuleikseen. Kirjastojärjestelmien sisäinen toiminta on salaisuus, jota kirjastolaisilla ei valitettavasti ole tiedossaan. Perinteisen näyttöluettelon sijaan kehitetyt järjestelmät, kuten discovery interfacet keskustelevatkin varsinaisen kirjastojärjestelmän kanssa melkoisin purkkavirityksin. Ohjelmointirajapintojen puutteesta kumpuaa myös Digital Library Federationin ponne yhteisestä rajapinnasta (ILS-Discovery Interface API), jonka avulla näyttöluettelon irroittaminen kirjastojärjestelmästä kävisi paremmin. Useat merkittävät järjestelmätoimittajat ovat antaneet myönteisen periaatepäätöksen tällaisen rajapinnan toteuttamisesta, mutta periaatepäätöksiä on helppo antaa. Onneksi purkkaviritykset toimivat ilmeisen hyvin ja niitä kehitetään eteenpäin Axiellista ja Innovativesta riippumatta.

Kirjastolaisille tuttu jakamisen eetos sopii yksiin sen kanssa, että näiden kirjastoalan omien tuotteiden rakennusaines eli lähdekoodi on myös saatavilla. Tämä tukee myös kirjastojen emansipaation kannalta tärkeää ”me pystymme” -tunnetta. Alalla on nyt selvästi näkyvillä dynamiikkaa.

Esimerkkeinä avoimen lähdekoodin discovery interfaceista mainittakoot VuFind, SOPAC ja Blacklight. Samaan kastiin voidaan lukea myös kaikkien suomalaisten kirjastojen yhteinen metahaku Frank sekä Euroopan digitaalisen kirjasto Europeana, joiden molempien ohjelmisto on avointa lähdekoodia ja jotka molemmat ovat omansalaisia purkkavirityksiä. Frank on Kirjastot.fi -tuote ja Europeanaa kehitetään osana EU:n komission massiivista i2010 -strategiaa. Tanskan kansalliskirjasto on kehittänyt itselleen Summa -järjestelmän. Vapaasti saatavilla sekin, lähdekoodeineen.

Kirjastolaisten omien halujen, demojen ja toteutuksien myötä järjestelmätoimittajamme ovat vihdoin tuotteistamassa kirjasto 2.0 -palveluja. Axiell Arena on suomalaisten mielessä päällimmäisenä ja sen ruotsalainen kilpailija CS Library on toinen vaihtoehto. Näyttöluettelojen omakätiseen ”tuunailuun” ei Suomen kirjastoissa ole ole lähdetty, vaan on odoteltu järjestelmätoimittajiemme vastaavaan odotuksiimme. Tämä ei ole kestävä malli; ei voi olla niin, että yksi toimittaja sanelee neljän ja puolen miljoonan suomalaisen kirjastopalvelujen reunaehdot, ja toinen yhden miljoonan suomalaisen.

Antti kirjoitti vähän aikaa sitten erittäin mieltänostattavan kirjoituksen XC:stä ja tanskalaisten DINGistä. Jos tarkastelee kirjastojen tietojärjestelmiä ympäröivää kokonaisuutta, alkaa nopeasti vaikuttaa siltä että monoliittiset, suljetut järjestelmät ovat jo nyt jääneet paitsioon. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että me kirjastotkin olemme paitsiossa.

Huolellisen jaarittelun jälkeen tämä kirjoitus alkaa lähestymään pointtiaan: saatavilla on suuri määrä rakennuspalikoita ja työkaluja kaikenlaiseen kikkailuun, eikä työlästä alusta alkaen rakentamista todellakaan tarvitse tehdä. Jos haluamme, voimme nousta jättiläisten harteille. Siihen koko avoimen lähdekoodin ohjelmistonkehitys on aina perustunut. Tärkeimpiin ja suurimpiin palikoihin kuuluu oikea, moderni julkaisujärjestelmä jollaisesta ei kirjastojen nykyisten näyttöluettelojen kohdalla todellakaan voida edes puhua. Verkkopalvelujen julkaisujärjestelmän irroittaminen muusta kirjastojärjestelmästä on tärkeä (muttei viimeinen) askel integroidun kirjastojärjestelmän rakenteen purkamisessa ja kirjaston verkkopalvelujen kehityksen mahdollistamisessa.

Axiellin Arena, Teknikhusetin CS Library sekä Innovativen Encore vaikuttavat hyviltä tuotteilta kirjastojen verkkopalvelujen rikastamiseen, mutta vastaukset rakenteellisiin ongelmiin on haettava muualta.

Be Sociable, Share!