Kohan tarina

Code4libin journaalissa on Joann Ransomin, Chris Cormackin ja Rosalie Blaken koskettava tarina Kohan synnystä otsikolla How Hard Can It Be? – Developing in Open Source (Code4Lib Journal issue 7).

Lyhykäisyydessään se menee näin: vuosituhannen vaihteessa y2k -ongelmat uhkasivat Horowhenuan kirjastoa (Horowhenua on Uudessa Seelannissa) ja he kehittivät sikäläiseen ohjelmistotalon kanssa itselleen uuden järjestelmän kolmessa kuukaudessa. Hanke onnistui täydellisesti.

Tuollainen tarina on aina mukava kuulla. Sen konkreettinen hedelmä on Koha kirjastojärjestelmä, jota nyt kymmenen vuotta myöhemmin katsellaan täällä pohjolassakin, kun kilpailu kirjastojärjestelmämarkkinoistamme on tyystin tyrehtynyt (Duger? Det är en jättebra system! sanoo Hallantilainen). Markkinoiden lopahtaminen ei tosin ole suurikaan ihme, sillä vaikka (melko) varmoja asiakkaita on vähintään yksi Suomen joka kunnassa, on niiden maksukyky rajallinen ja kaikesta päätellen hupenemaan päin. Jos jollakulla tätä lukevalla on muuten tarkkaa tietoa kuinka paljon rahaa Suomen kirjastojärjestelmämarkkinoissa ihan oikeasti on kiinni, niin heittäkääpä luku näkyviin. Sen vertailu muihin markkinoihin olisi mielenkiintoista.

Koha on maori-kieltä ja tarkoittaa nyyttäreihin osallistumista. Suomalainen tarkoittaa suunnilleen samaa puhuessaan talkoista. Eli yhteisöllisyyttä, siitähän kirjastoissa on kuulemani mukaan kysymys. Talvisodan henkeen vertaaminen menee ehkä jo hieman liioittelun puolelle.

Joannin, Chrisin ja Rosalien kertomuksessa listataan lähtökohtia jolla Kohaa lähdettiin kehittämään. Keskeisimpiä näistä on tietenkin avoimuus (avoimuus on käsitteenä ärsyttävän monimerkityksellinen, tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan sitä, että oman työn kaikki tulokset annetaan kenelle tahansa kiinnostuneelle ilmaiseksi). Ilman tätä lähtökohtaa tuskin kirjoittelisin Kohasta tänne blogiin ja kirjastomaailma ei olisi siinäkään määrin osallisena keskeisimpien teknisten ratkaisujensa määrittelyssä ja kehittelyssä kuin se on nyt. Toinen kirjoittajien listaama mielenkiintoinen lähtökohta on se, että Horowhenuassa kirjastopalvelujen rahoitus eriytettiin omaan rahastoonsa, Horowhenua Library Trustiin. Heidän mielestään tämä oli merkittävää, sillä kirjasto sai toimia vapaammin kuin ollessaan virastona. Nyky-Suomessa ja EU:ssa tilanne on se, että julkishallinnon toimijoita ohjataan nimenomaan kohti järjestelmien avoimuutta (JHS 169, Valtiovarainministeriön SADe, EU:n IDABC jne jne). Meitä siis ohjataan oikein EU:n toimesta niille poluille, joita itseohjautuvat, uusiseelantilaiset kollegamme astelivat kymmenkunta vuotta sitten.

Horowhenua ei todellakaan ole mikään Kirjastot.fi:n Labsin tai Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelu -toimiston kaltainen hieno, keskitetty kehittämisyksikkö. Horowhenua on pieni kunta suolla, jossa on joskus ennen ollut pellavateollisuutta. Levinissä sijaitseva kirjastorakennuskin on oikeastaan hiton ruma. Koha elää nyt omaa elämäänsä ja voi oikein hyvin.

Be Sociable, Share!