Avoin kirjastodata käytännössä: unilukkari.fi

Avasimme HelMet-kirjastojen aineistodatan viime kesänä. Saimme vinkin taas uudesta konseptista, joka käyttää dataa. Katsokaapa Unilukkari.

Unilukkari on yhteisöpalvelu kirjojen ystäville:

Sivusto on tehty talkoovoimin ja tarkoitus on testata onko kirja-aiheiselle verkkoyhteisölle käyttöä. Sivustoa on tarkoitus kehittää käyttäjien toiveiden mukaan, mutta kaikki uudetkin toiminnot liittyvät kirjoihin.

Unilukkarissa on monta asiaa oikein. Sen pohjalla pyörii HelMet-data (tällä hetkellä Unilukkarissa on 473 457 teosta), mutta käyttäjät voivat myös itse lisätä kirjoja palveluun.

Näistä jo ensimmäinen puuttuu useimmista kirjastojen itse rakentamista palveluista. Itse asiassa mieleen ei tule yhtäkään kirjaston sisältöpalvelua, joka integroisi aineistotiedot palveluun automaattisesti. Yleensä tiedot lisätään jokaiseen palveluun käsin. Ainoa poikkeus taitaa olla Tarinoiden Helsinki.

Avoimen datan kohdalla on turha pitää vakkaa kannen alla. Idea on yksinkertaisesti täydellinen. Jos aiomme vakavissamme puhua käyttäjälähtöisestä suunnittelusta, juuri sen avoin data mahdollistaa.

Jopa niin, että  kuulemme koko prosessista vasta, kun konsepti on jo ensimmäisessä betassaan. Unilukkari linkkaa jokaisesta teoksesta takaisin HelMet-järjestelmään, vaikka datan käyttösääntöjen mukaan ei edes tarvitsisi. Ihmiset pitävät kirjastoista :)

Tervetuloa tulevaisuuteen, kirjastot. Tämä on konseptin tasolla sellainen juttu, mitä ei tehdä missään koko tällä planeetalla. Ja meidän asiakkaat tekevät nyt sen. Tämä on jo nyt aivan uskomaton tarina.

Vinkki kirjastojen rekrytointiin: palkatkaa nämä kaverit.

Be Sociable, Share!