HS Open ja avoin kulttuuridata – myös kirjasto mukana

Flickr: opensourceway

Avoin data on noussut puheenaiheeksi nyt myös journalismissa. Niin Helsingin Sanomat kuin YLE ovat avanneet tietovarantojaan. Datajournalismi on uutta journalismia, johon verkko, tietomassat ja linkitettävä tieto antavat mahdollisuuden. Se on myös täysin uudenlainen tapa tuottaa tietoa.

Helsingin Sanomat järjesti ensimmäisen hack day -tyylisen HS Open -datatyöpajansa maaliskuussa yhdessä Aalto-yliopiston kanssa. Sen tuloksena syntyi mm. kansanedustajien vaalikonevastauksiin perustuva arvokarttaHS Open #2 järjestetään 23.5. Tuolloin mukana on myös kulttuuridata.

Yksi HS Open kakkosen datajoukoista on viime kesänä avaamamme HelMet-kirjastojen aineistotiedot.

On tärkeää, että kirjasto on mukana. Osin kyse on siitä, että olimme tiedon avaamisessa ensimmäisten joukossa. Mutta valinta osoittanee myös sen, että kirjastolla on edelleen annettavaa.

Jos ja kun seuraava Hesarin artikkeli perustuu kirjastodataan, ainakin minä taputan käsiäni koko matkan töistä kotiin. Tulevaisuuden kirjasto tulee perustumaan juuri tähän: avoimuuteen.

Ps. Yleisradion puolella median muutosta vetää aivan fantastinen YLE Beta. Tutustukaa ja rakastukaa.

Be Sociable, Share!