Palkataan Tim Spalding
LibraryThing on erikoinen palvelu. Ulkoasultaan se muistuttaa lähinnä vuotta 1998, siis internetin antiikkia. Sisällöltään se on taas täysin uskomaton. Eli vähän kuin meidän fyysiset kirjastot! (Mutta ei verkkopalvelut. Selitän kohta.)
Olen toisinaan nähnyt päiväunta, että pääsisin vetämään Suomen kirjastojen järjestelmätoimittajille yhden päivän unconferencea. Minusta ajatus olisi looginen. Toimimme järjestelmiemme kanssa joka päivä, joten tuntuisi jotenkin johdonmukaiselta ja mukavalta tavata - ollaan jo niin tuttujakin.
Mikäli tällainen tapaaminen järjestyisi, päivän ohjelmakin olisi minulla jo valmiina. Se koostuisi tasan yhdestä kysymyksestä. Tehtävänanto järjestelmäntoimittajille kuuluisi näin: Tutustukaa LibraryThingiin ja kuvailkaa yhdellä lauseella, mistä ideassa on kyse. Aikaa on 6 tuntia. Aikaa olisi ruhtinaallisesti, sillä keräämäni todistusaineiston pohjalta on selvää, että palvelu on kohderyhmälle täysin tuntematon.
Vastaukset kerättäisiin iltapäivällä, ja jokainen ryhmä, jonka vastauksessa edes mainittaisiin sana luettelointi saisi lähteä suoraan kotiin. Systeemi olisi julma, mutta oikeudenmukainen. En tiedä jäisikö ketään jäljelle. Idean käyttökelpoisuudesssa saattaa siis olla vielä hiomista.
Mistä LibraryThingissä sitten on kyse? Se pohjaa tietenkin sosiaaliseen luettelointiin, mutta toisin kuin kirjastojen aineistoluetteloissa, kyse ei ole metatiedoista, joiden perusteella paikannetaan jokin objekti, vaan itse kirjallisuudesta. Siis kirjoista! Ja ihmisistä! Tämä erottaa kirjaston aineistoluettelon ja LibraryThingin. Kyse on kirjakerhosta, ei hyllynpaikannuskerhosta.
Tim Spalding, LibraryThingin perustaja, on kertonut kaiken aika pitkälle alkaneen yksinkertaisesta ideasta luetteloida omia kirjoja muille. Käänne tapahtui kuitenkin pian, sillä ihmiset alkoivat spontaanisti lähettää toisilleen omien kirjastojensa linkkejä ja kommentoimaan muiden kirjastoja. Spalding huomasi tämän ja alkoi lisätä saitille sosiaalisia toimintoja. Tämä puolestaan muutti koko palvelun. Nyt LibraryThingillä on yli 900 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja noin 45 miljoonaa rekisteröityä kirjaa.
Mikä LibraryThingissä viehättää? Kuten kirjastot, myös LibraryThing perustuu pitkään häntään. Ihmisillä on hyllyissään myös vanhempia, ehkä jo omituisiakin kirjoja, jotka löytävät uusia lukijoita palvelun sosiaalisen verkoston kautta. Tämä myös erottaa LibraryThingin Amazonista. Sisällön löytämismekaniikka on erilainen. Oikeastaan kyse ei ole mekaniikasta ollenkaan, vaan aidoista ihmisten suosituksista. LibraryThingin erottaa muista se, että siellä kirjoista saa puhua.
LibraryThingin hauska puoli on, että teknisesti kyse ei todellakaan ole rakettitieteestä. LibraryThingin keskeisiä ominaisuuksia on, että luettelointitietoja voidaan tuoda palveluun automaattisesti eri kirjastojärjestelmistä. Teknisesti tähän käytetään muinaista Z39.50-standardia. Ajatus on yksinkertainen ja toimiva. Tärkeintähän ei ole luettelointitiedot, vaan kirjan yksilöiminen ja kaikki se, mitä tapahtuu sen jälkeen. Taas pointti, jossa järjestelmäntoimittajamme auttamatta reputtavat.
Viimeisin esimerkki siitä, kuinka loistavimmat ideat ovat usein hyvin yksinkertaisia, on LibraryThingin Wikipedia-projekti. LibraryThing yksinkertaisesti otti ja ajoi tietokantadumpin koko englanninkielisestä Wikipediasta. Wikipediasta löydettiin noin 540000 viittausta, jotka liittyivät 227852:een LibraryThingistä löytyvään kirjaan. Sitten nämä tiedot vain yhdistettiin. Noin vain.
Mitä kirjastojen ja kamalaan unconferenceen joutuneiden järjestelmäntoimittajien sitten tulisi tehdä ja oppia LibraryThingistä? Tärkein kaikista olisi asenne. Asioita voi ja tulee tulee tehdä. Kaiken ei myöskään tarvitse aina olla aivan valmista eikä tekniikan täydellistä, käyttöliittymätkin voivat olla vähän niin ja näin. Palvelujen kohteena tulisi kuitenkin olla ihmiset, ei kirjahyllyt. Siis palvelut, ei järjestelmät.
Toinen läksy kuuluu avoimen datan piiriin. Internet on järjestelmä, jossa asioita linkitetään. Alkajaisiksi voisimme linkittää LibraryThingin tarjoaman sosiaalisen datan omiin järjestelmiimme. Sosiaalisen datan tulisi tulla sieltä, missä sitä on, ei väkinäisesti sieltä, mistä sitä ei voida tarvittavissa määrin saada. Tässäkin järjestelmätoimittajien trendissä kyse on vain suljetun järjestelmämaailman hankintalogiikasta, joka ei enää päde. LibraryThing tarjoaa tähän valmiin palvelun, mikäli haluamme sitä käyttää.
Koska ei pidä olla liian ankara, tulee lopussa antaa aina vinkki. Pointteri koskee tällä kertaa sosiaalista dataa. Sosiaalinen data ei tarkoita sitä, että aineistolle annetaan tähtiä. Jotta data olisi sosiaalista, sitä tulisi myös käyttää johonkin. Vastauksesta saa kuitenkin jo yhden pisteen. Suunta on oikea!
Verkkoguru Spalding on muuten valmistunut muinaiskreikasta ja latinasta. En tiedä teistä, mutta minua tämä nauratti. Täydellistä.
- Luettu 334 kertaa
Kommentit
Sekä-että, ei joko-tai
Kuten tässä keskustelussa on jo mainittukin, erilaiset lähestymistavat luettelointiin voivat elää rinnakkain ja ehkä jopa tukea toisiaan.
Sosiaalinen "asiasanoitus", folksonomia on luonteeltaan niin erilaista perinteiseen kirjastolaisten asiasanoitukseen verrattuna, että sen hyödyntäminen esim. aineistohaussa pitää myös tehdä eri lähtökohdista ja erilaisin tekniikoin. Ja tosiaan, folksonomiat voisivat tarjota myös aivan uudenlaisia avaimia löytämiseen, eikä tämä mitenkään sulje pois myös ankarampaa, säännöistä, sanastoista ja ontologioista lähtevää luettelointia.
Folksonomioista on hyötyä tilanteessa, jossa tagittajia ja käyttäjiä on paljon. Tällöin tageja voidaan louhia, ja saadaan tietoa ei pelkästään siitä, onko jossakin teoksessa jokin tagi, vaan myös kvantitatiivista tietoa tagien määristä ja siitä, miten erilaiset tagit esiintyvät yhdessä. Tämä on selkeä uudenlainen piirre folksonomioissa, jota voisi hyödyntää myös hakutulosten relevanssin määräytymisessä.
Ei pidä myöskään lannistua synonyymien ongelmasta folksonomioissa. Synonyymejä voi yhdistää toisiinsa sanastojen tai ontologioiden avulla tai jopa manuaalisesti. Lisäksi käyttöliittymä, jonka kautta lukijat lisäävät tageja, voi myös ohjata käyttäjää valitsemaan sanoja, joita muut ovat jo käyttäneet, tai jotka kuuluvat viralliseen sanastoon/ontologiaan. Tämä pätee tietysti myös kirjastoammattilaisen käyttämään käyttöliittymään.
Herkullinen etu folksonomioiden käytöstä on se, että haussa käytetyt kriteerit ovat peräisin samalta käyttäjäryhmältä joka tekee itse haut! Tässä saadaan parhaimmillaan aikaan uudenlainen yhteys hakutoiminnallisuuden ja luettelotoiminnallisuuden välillä.
Entäs sitten harvinaisemmat teokset, joita ainoastaan kirjastoammattilaiset ovat asiasanoittaneet? Jopa niissä voitaisiin hyödyntää folksonomioista louhittua tietoja virallisten asiasanojen ja tagien välillä vallitsevista yhteyksistä ja synonyymeistä. Jos tällä tavalla saadaan vähemmän näkyvää pitkää häntää paremmin esille ihmisten oikeasti käyttämissä hauissa, mikäs sen parempi.
Folksonomioissa on haasteita, mutta haasteisiin voi suhtautua eri tavoin. Joko luovutetaan, suljetaan silmät ja uskotellaan että kirjastolaiset ovat aina tienneet miten asiat parhaiten tehdään. Tai sitten otetaan haasteet konkreettisina ongelmina, joihin voidaan kehittää ratkaisuja. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on tärkeää analysoida, mitkä on perinteisen vaihtoehdon edut ja haitat, mitkä ovat uuden vaihtoehdon edut ja haitat, ja sitten voidaan parhaassa tapauksessa yhdistää molempien parhaat puolet.
Mace <3 LT
Minäkin olen aivan pähkinöinä LT:stä. Se on ihana. On hienoa että kirjallisuuttta käsittelevää aineistotietokantaa konseptoidaan jossain tuolla ulkona, kirjastoalan ulkopuolella. Se todistaa sen, että kirjallisuuden kuvailu ja linkittäminen sekä kirjallisuuden ympärillä pyörivät, muutkin kuin kirjojen välittämiseen liittyvät palvelut ovat merkittäviä. Huomasitteko että LT:ssä on se, "get this book" -nappi, joka on pikkuhiljaa alkanut hakea myös HelMetistä. LT:stä on pikkuhiljaa kasvamassa HelMetin rinnalle toinen palvelu. Aivan täydellistä, sillä juuri tätä avoin data tarkoittaa: mahdollisuutta vaihtoehtoihin. Tässä vaiheessa (joulukuun puoliväli 2009) LT ei vielä todellakaan korvaa HelMetiä eikä mitään muutakaan varastonhallintajärjestelmää tarkoissa hauissa. Ei ole tarkoituskaan. LT:n, tai yleisemmin muiden kuin kirjastojen aineistotietokantojen kautta muodostuu käsitys mitä kirjallisuutta haluaa lukea. Kun se on selvinnyt, voi siirtyä erilaisiin varastonhallintajärjestelmiin (HelMet, Helka, Amazon, Akateeminen.com jne) etsimään teosta.
LT ei tosiaan ole kirjasto, sillä ei ole lainkaan aineistoa. Samoin kuin Google, LT käsittelee metadataa. Aineiston (LT:n tapauksessa kirjan) toimittaa joku muu organisaatio, esim. juuri kirjasto tai kirjakauppa. LT ei ole vaihtoehto kirjastolle, mutta se on toisenlainen tapa tuottaa ja käyttää tietoa teoksista.
Kuten Antti, en minäkään koe että kirjaston aineistotietokanta tyhjentävästi kuvaa teoksia. Miten se voisi?
Seuraan Timiä Twitterissä. Takuuvarmasti joka ikinen päivä saan ainakin yhden oivalluksen häneltä.
terv. mace
Tämän vuoksi lähtisin
Tämän vuoksi lähtisin "maanläheisimmästä" vaihtoehdosta, eli kahden tietokannan rinnakkaiselolla, joista toisesta voi linkittää toiseen ja vice versa ja vaikka molemmista ulos ja sisäänkin, mutta joista toinen on asiakkailta ehdottomasti lukittu ja toinen vapaasti muokattavissa. Hauissa voisi halutessaan lukita toisen pois tai käyttää kumpaakin, jolloin löytyisi myös se kanasta kertova kirja mitä todennäköisimmin myös kansanomaisella asiasanalla "kana" eikä vain ammattimuotoisella termillä "siipikarja". Tämä tyydyttäisi myös kirjaston ammattikuntaa, kun voi yhä olla varma että voi tehdä tavittaessa hakuja vain kirjaston omalla standardoidulla tietokannalla.
Kyse on todellakin tuosta.
Kyse on todellakin tuosta. Järjestelmä on erilainen.
Meillähän tämä menee nyt niin, että ensin asiakas tarkistaa kirjastojen verkkosanasto Vesasta mitä asiasanaa kannattaa käyttää. Ja tekee haun sillä. Ja sitten löytää kirjan. Helppoa.
Luonnollisessa kielessä ja kirjastojen käytössä on eroja.
Kirjaston järjestelmässä on myös vahvuuksia. Se, missä kuitenkin jäädään auttamattomasti jälkeen, on juuri tuo LibraryThingin muu osa. Siis koko palvelun se idea, että kirjat voivat löytyä myös sosiaalisen datan kautta. Kuinka moni kirjastojen asiakkaista edes tietää Vesan? Vai arpoisivatkohan asiakkaat hakusanansa?
Tässä olisi meillä skarppaamista. Luettelointi meillä toimii, asiakasliittymät ei. Luettelointi on valtavan tärkeää, mutta löytäminen ei ole vain luettelointia. Tässä mielessä kirjasto on muuten hukannut valtavan ikkunan aikoinaan. Kirjastojenhan olisi pitänyt keksiä LibraryThing.
Yksinkertaisimmin tässä on
Yksinkertaisimmin tässä on siis kyse siitä, että kun LibraryThingiin viedään kaksi dekkaria, jotka kertovat vaikkapa armomurhasta, toinen saattaa luetteloida dekkarinsa asiasanalla "armomurha", toinen termillä "eutanasia", ja kummastakin saattaa uupua se toinen termi. LibraryThingissä luetteloinnilla ei ole mitään sääntöjä, joten tuloskin voi olla monenkirjava. En tiedä pitääkö tätä vääntää rautalangasta, mutta jos mitään sääntöjä käytettäville asiasanoille ei ole olemassa, käyttäjä ei voi koskaan olla varma löytääkö hän etsimänsä hakusanalla "eutanasia", vai olisiko pitänyt käyttää jotakin synonyymia. Joku jantteri on saattanut jättää kummankin termin pois luetteloinnista, ja kolmas on saattanut tehdä ilkivaltaa ja pyyhkinyt luettelointitietoja pois tuhansista tietueista.
@kriittisyyttä
Kirjaston ja LibraryThingin funktiot ovat tosiaan tällä hetkellä vielä erilaiset. Ero Wikipedian ja perinteisen tietokirjallisuuden kohdalla on myös olemassa. Tai näin me kirjastoissa ainakin haluamme ajatella.
Mutta miksi tosiaan näin? Mikä vika LibraryThingissä?
Olen hieman yllätyksekseni huomannut, että poikkean yleisestä kirjastotrendistä. Minusta mitään totuuden maksimia ei koskaan ole ollutkaan, ei edes jo menneessä kustantamopainotteisessa auktorisoidussa tietokirjallisuudessa. Kyse on aina nyansseista ja näkemyksistä. Tämä on minusta itsestään selvää.
Siksi painoittaisin saatavuutta. Tähän Wikipedia on ylittämätön. Tiedämme toki, mitä mediakriittisyys tarkoittaa. Niin tietävät muutkin. Luottamusta ihmisiin!
Kirjastoissa kulkee edelleen erikoinen valistusajattelun aave, johon liittyy läksyttämisen tarve. Vielä 80-luvulla pohdittiin vakavissaan, kuuluuko romantiikkakirjallisuus kirjastoon. Nykyään tämä tietenkin jo naurattaa. Kyse on edelleen samasta asiasta. Aargh, aave! 60-luvun kirjallisuuskaanon hallitsee edelleen 2010-luvulla. Alamme hankkia pelejä kirjastoihin juuri nyt, kun koko ala on menossa pilveen ja taas pois kirjastojen ulottuvilta. Aaveelle tuntuisi olevan varsin taantumuksellinen käsitys siitä, mikä on taidetta ja mikä ei.
Sinänsä hauskaa, että ratkaisumme on kuitenkin sama. Myös minä ratkaisisin asian tällä hetkellä niin, että olisi erilliset tietokannat, jotka kuitenkin voisivat keskustella keskenään. Ja juuri sosiaalisen datan tasolla.
Älä käsitä väärin,
Älä käsitä väärin, sosiaaliselle datalle on paikkansa, mutta onko se kirjasto? LibraryThing ei ole kirjasto, ja siellä se toimii, sillä LibraryThing ei ole vastuussa satojen tuhansien hankintamäärärahan puitteissa järjestämään hakujärjestelmää, jolla nuo hankitut kirjat voidaan säännönmukaisesti järjestää siten että ne löytyvät. Lopputuote on teos, ja se konkretisoituu asiakkaalle siten että hän saa teoksen eteensä luettavaksi/kuunneltavaksi/katsottavaksi. LibraryThing ei kykene tähänkään, vaikka sillä onkin paljon funktioita.
Itse ratkaisisin asian järjestämällä rinnakkaiset tietokannat, joista toinen on kategorisesti järjestetty kirjastoammatillinen database, toinen rinnalla elävä sosiaalinen database, ja näistä voi linkata toisiinsa sekä ulos ja sisään.
Kriittisyyttä
Voiko Librarythingissä hakua tehdessään olla varma, että löysi hakusanalla X kaiken aiheesta X kertovan kirjallisuuden? Ei voi, sillä kukaan ei pakota käyttämään aiheesta X termiä X, vaan kenties Xx tai Xy tai peräti Y. Tämä johtaa ammatillisessa mielessä siihen, että emme voi taata asiakkaillemme tiedonhaussa löytävämme kaikkein relevanteimman tiedon aiheesta X, kun aihetta X ei ole kategorisesti sisällönkuvailtu sovituilla tavoilla. Vaikka tässä peräänkuulutetaan yhteisön mahdollisuutta muokata hakutietoa, missään ei kerrota sitä totuutta, että Wikipediaankin on muodostunut oma eliittinsä, joka joko hyväksyy tai hylkää yhteisön tekemät ehdotukset. Siis ollen, lisäys hakusanalle X voi löytyä tietueesta tasan seuraavan minuutin ajan, tästä ei ole mitään takeita.
On toki hyvä asia, että ajatellaan kirjastopalveluita sellaisina jotka houkuttelisivat ihmisiä, mutta kolikon toisella puolella siintää edelleen tarkoitusperä, jonka mukaan meidän tulisi taata mahdollisuus tiedon löytymiselle. Asiakkaalle ei riitä se että aiheesta lapsen syöpä löytyi 20 kirjaa, jos hakuun ei tullut mukaan juuri se yksi lapsen syövästä kertova kirja josta naapuri puhui. Tällä hetkellä kirjastoissa me saamme tuonkin kirjan hakutulokseemme, joudumme vain selaamaan sen listasta, mutta listalla se on yhtä kaikki kuitenkin. LibraryThing ei kykene tällaista tilannetta takaamaan.
Kirjoita uusi kommentti