Antti P: ”Helsingin Kirjasto 10 on esimerkki kirjastosta, joka on jo nyt yhtä paljon avoin työtila kuin lainasto. Jatketaan tätä kehitystä ja konseptoidaan tiloja, joissa ihmiset voivat tehdä mitä tekevätkin. Erityisesti kokoustiloista on pulaa. Näin syntyvät ne perusteet start-upeillekin. Kirjastoista tulisi tehdä aidosti avoimen kaupungin infraa.”

HP: Julkisia tiloja on liian vähän niin keskustassa kuin asuinlähiöissäkin. Niitä ei ole, koska ne eivät ”tuota” laskennallisesti yhtään mitään, vaan kuluttavat rahaa, vaikka kuinka vähän kuluttaisivatkin.

Mutta miksi tällaisten julkisten tilojen pitäisi olla juuri kirjastossa? Tai miksi juuri kirjastossa pitäisi olla julkisia tiloja? Helsingissä on maantieteelliseen kokoonsa nähden paljon kirjastotiloja, kun ihmisiä on enemmän kuin muualla. Mutta ei stadissakaan ole kirjastoja niin monessa paikassa, että niiden muuttaminen julkisiksi työtiloiksi olisi riittävä ratkaisu.

Minusta kirjaston tulevaisuuden rakentaminen tämän julkisen tilan funktion varaan on ilmiselvä hidas itsemurha. Minkään lakkauttaminen ei ole yhtä helppoa kuin julkisen tilan. Se vaikeutuu vain, jos tuossa tilassa on jotain kansalaisille korvaamatonta sisältöä ja palvelua.

Näen aika ison – ehkä sukupolveen liittyvän – näkemyseron siinä, mitä ”kirjastolla” tarkoitetaan. Minulle se on ihan tiettyä palvelua (kokoelma ja sen organisointi), Antille ehkä mitä tahansa kirjaston organisoimaa toimintaa. Oma näkemykseni perustuu käsitykseen, että yhteiskunnallisen työnjaon puitteissa on järkevää keskittyä tekemään hyvin se tarpeellinen, mitä muut eivät tee.

”Kirjasto” voi olla olemassa myös ilman fyysistä tilaa – on jo nyt -, mutta fyysinen tila vailla kirjastosisältöä on vain tilaa.

Heikki Poroila

Heikki, eiväthän nuo toimintaideat: monitoimitila, dokumenttivarasto, tietopalvelu jne. sulje kai toisiaan poiskaan? Monitoimitilaideaa tai jotain muuta uutta mallia mietittäessä ei oltane ottamassa kirjastoilta pois roolia perinteisenä kirjastona? Eikös uusia toimintaideoita ole ajateltu perinteisiä täydentäviksi; ne tuovat lisäarvoa, mutta eivät ole pois perinteisestäkään toiminnasta?

Jossain määrin on tietty kysymys resursseista ja preferoinnista, mihin panostetaan enemmän ja mistä tingitään, mutta sitä on jouduttu ennenkin tekemään, ehkä eri asioiden ympärillä, mutta kuitenkin. Kyllä minuakin harmittaa, jos esim. kirjastoista poistetaan tai sinne ei hankita jotain sellaista itseäni ja joitain muita kiinnostavaa aineistoa, kuten musiikkia, joka kuitenkin voi kiinnostaa vain harvoja – mutta tuollasia päätöksiä joudutaan kuitenkinakin aina tekemään. Mutta niin paljoa ei kaiketi olla tinkimässä kokoelmista, että kirjasto menettäisi asemaansa ja roolinsa perinteisenä kirjastona? Ei kai kukaan kirjastoalalla sitä oikeasti haluaisi?

Peukku joukkoistamiselle, mutta mahdollisuus pitää se kirjastonhoitajakin siellä taustalla voisi olla erityinen vahvuus. Joukkoistamisen ongelma kun on, että hiljaiseen ja tyhjään palveluun on hyvin vaikeaa saada ihmisiä innostumaan lisäämään sisältöä.

Jos omaa sisältöä ei pistettäisi mihinkään erityisasemaan vaan se olisi täysin tasavertaista kävijöiden tekemän kanssa, niin palvelu voisi paremmin aktivoitua ja ehkäpä olla laadullisestikin parempi. StackOverflow-malli voisi olla mainio esimerkiksi Kysy kirjastonhoitajalta -käytössä kun vastauksien tulo olisi varmaa kuten nytkin, mutta sivustosta muodostuisi myös yhteisö.

Monitoimitila on ikivanha idea, jonka kulta-aika Pohjolassa taisi olla 1970- ja 1980-luvuilla. Se oli muuten länsimainen versio Neuvostoliitossa kehitellyistä kulttuuritaloista. Mutta oli varhaisin idea mistä tahansa lähtöisin, uusi tämä ajatus ei ole.

Keskustakirjaston kohdalla huolta(ni) on ollut aiheuttamassa se tosiasia, että julkiseen visiointiin ei ole sisältynyt kirjastonomaiseen toimintaan liittyviä ideoita, vaan lähinnä näitä ”monitoimitalon” muita toimintoja. Minulla ei ole mitään rinnakkaineloa kohtaan, mutta kiinnostukseni kohdistuu lähinnä siihen, mitä se ”kirjasto” tässä konseptissa loppujen lopuksi on.

Jos jonkinlaisena vertailukohtana on Kirjasto10, minusta meillä on perusteltua syytä myös huoleen. Se statuksen lasku, jonka esimerkiksi musiikkikokoelma on Kympin yhteydessä saanut kokea, on minusta huolestuttavaa. Jos kokoelmatyön lähtökohtana on tietty määrä neliöitä, jotta ”kaikelle muulle” jää riittävästi tilaa, ollaan minun mielestäni kirjaston hautajaisia edeltävässä tilassa.

Kirjastopalvelut soveltuvat yleensä loistavasti ns. monitoimi- ja kulttuuritaloihin. Eivät kuitenkin ilman vaivannäköä. Suurin vaara tällä hetkellä on se, että meillä on hyvin voimakkaasti toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mikä kaikki voidaan laskea ”kirjastotoiminnaksi”. Minun kriteerini ovat aika tiukat, eikä niiden mukaan todellakaan riitä, että oviaukon yläpuolella lukee KIRJASTO.

Kysymys ”Ei kai kukaan kirjastoalalla sitä oikeasti haluaisi?” ei uskoakseni ole retorininen, vaan on oikeasti kysyttävä, kuinka moni päättävässä asemassa oleva kirjastojemme johtaja on valmis tinkimään kokoelmasta ”minkä tahansa muun” hyväksi. Tämän suhteen olen pessimistinen, minusta kirjastojen ydinosaamista ja ydintarpeellisuutta ei 2000-luvulla ole puolustettu luovalla ja idearikkaalla tavalla vaan virvatulten perässä juoksemalla.

Hyvä esimerkki hitaasta ja raukeasta reagoimisesta on oma verkkosisältötuotanto. Toinen yhtä onneton esimerkki on tapa, jolla kirjastojen johto ottaa käyttöön trendikkäitä järjestelmäversioita konsultoimatta millään tavalla kirjaston sisällä olevia asiantuntijoita. Tämä konsultoimattomuus on ainakin HelMetin puolella näyttänyt muuttuneen systemaattiseksi. Mistään ei enää konsultoida niitä, jotka palveluita toteuttavat. Yksinkertainen selitys näin järjettömään toimintaan voi olla siinä, ettei haluta kuulla kirjaston ydintoimintoja puolustavia näkökantoja vaan kysytään vaan niiltä, joiden mielestä virvatulet ovat se kiva juttu.

Heikki Poroila

Hei, ansiokas ja hieno blogikirjoitus. Linkkien huomioarvo on aika huono. Sininen, alleviivattu teksti voisi toimia yllättävän hyvin.